![]() Thailand > Hua Hin > OstoksetSiam Old TeakTiikin historia lyhyestiTiikin kestävyys ja helppo työstäminen todettiin useita vuosisatoja sitten, mikä aiheutti sen laajamittaisen leviämisen ja viljelemisen kaikkialla tropiikissa. Nykyisin tiikkiä pidetään huippuluokan kovapuuna, mitä käytetään äärimmäisissä olosuhteissa ja hienostuneiden huonekalujen valmistuksessa sekä tarkoissa puukaiverroksissa. Mikään ei ole tiikkiä parempi materiaali. Suurin osa huonekaluista voidaan valmistaa tiikistä. Me kontrolloimme liiketoimintamme kaikkia osa-alueita. Me etsimme vanhaa tiikkiä vanhoista, hylätyistä taloista, mitä on valittu purettaviksi. Monet niistä ovat 75-200 vuotta vanhoja. Talojen pääraamit ja ulkopaneelit on tehty tiikistä ja ne otetaan huolellisesti talteen huonekalujemme valmistamista varten. Meillä on harjoittelijatoiminta ja me sponsoroimme uudet harjoittelijamme, rohkaisten heitä opettelemaan perinteisiä taitoja, jotta heidän ja meidän tulevaisuutemme olisi turvattu. Tuotamme ainoastaan perinteisiä, kiinteitä tiikkihuonekaluja pienessä tehtaassamme Pohjois-Thaimaassa. Osat tehdään käsin, emme käytä mitään koneita. Kaikki kiinnikkeet ovat kiinteää pronssia; silloin kun niihin on tarvetta. Siam Old Teakin tiikkihuonekaluvalikoima on suuri ja ne ovat kohtuuhintaisia. Siam Old TeakOsoite:Soi 88, 325 Moo 1, 77110, Thailand Puhelinnumero: 032 575 040, 085 175 9662 Fax: 0-32-575-040 Sähköpostiosoite: siam_oldteak@hotmail.com Aukioloajat: 10 - 19 Maksutavat: Cash, credit card Valikoima: Teak wood furniture, Hard wood furniture Kuljetuspalvelu: Yes Also in this area Hua Hin
Vuokraa autor Sweden Restaurant Siam Old Teak SawanAsia.Travel Saga Tailor Picasso Fashion House N&O Hua Hin – Car Service Minifarm Restaurant Minifarm Kitchen Mike & Co Tailor Hua Hin Taksi Palvelut Cool Relax Black Mountain Golf Majestic Creek Thaimaa - Golfkentät Hua hin. Palm Hills Thaimaa - Golfkentät Hua Hin Soul Golf (Aikaisemmin Milford) Royal Hua Hin Golf |
|